free shipping on orders over 99inside EU

Läkkisepäntie 11 C, 00620 Helsinki

0

Your Cart is Empty

April 27, 2023 3 min read

Ilari Kujala on ammattilaisnyrkkeilijä ja yksi Crestin sponsoriottelijoista. Pitkäpinnainen ja periksiantamaton huumorimies. Kujala on myös urheilumies ollut koko ikänsä aina pennusta asti. Ensimmäiseksi kipinäksi kamppailu-urheiluun Ilari mainitsee eskarin ja ala-asteen painimatsit. Hänen kiinnostuksensa nyrkkeilyä kohtaan lähti kuitenkin isoveljen myötä, joka vei Ilarin nyrkkeilysalille. Ilari innostui lajista ja tietysti oli plussaa, että oppi vastaamaan isoveljen iskuihin samalla mitalla.

Kujala syntyi Perhoon, Keski-Pohjanmaalle 28.11.1995. Nuoruuden hän on elänyt Siuntiossa ja nykyisin herra asustaa Espoossa elellen aivan tavallista koiraperhearkea. Ilari treenaa seitsemästi viikossa ja kerran viikossa on lepopäivä, joten joskus tulee treenattua parikin kertaa päivässä. Arjessaan Ilari huomaa vapaa-ajan jääneen treenien ja töiden varjoon. “Välillä teen lyhyempiä päiviä töissä, mistä työnantaja ei kauheasti tykkää”, Ilari hymähtää. “Että jaksaa keskittyä paremmin treeneihin.” Ja sehän on meistä kaikista ymmärrettävää sekä täydellisen suotavaa - vai mitä hä?   

Ilari Kujala on yksi Crestin sponsoriottelijoista

Raivolla ja sisulla vaan

Ilarin kilpaura alkoi syksyllä 2011 Ruskiksen skaboissa. Hän voitti silloin 2-1. “Ottelussa ei ollut mitään tekemistä nyrkkeilytekniikan kanssa. Raivolla ja sisulla vaan.” Kujala tuuttaa, kuten Seppo Räty konsanaan. Kujala innostui nyrkkeilyn haastavuudesta verrattuna muihin kokeilemiinsa urheilulajeihin. Ilari muistaa, kuinka nyrkkeilyn aloittaessa tuntui, ettei kädet ja jalat toimi yhteistyössä. Treenaaminen tuntui kuitenkin kehittävän kokonaisvaltaista hallintaa kropassa ja tämä motivoi miestä jatkamaan. Ilaria itseään urheilijuudessa inspiroi itsensä haastaminen ja parhaansa antaminen. “Haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa, ettei pikkupojat ala ryttyilee.“

Yleensä, jos motivaatio on vähissä, on siinä taustalla jokin syy, kuten loukkaantuminen tai kipeys. Silloin ei auta muu, kuin hoitaa itsensä kuntoon ja mennä ajan kanssa takaisin treenaamaan. 

Kujalan vaikein hetki nyrkkeilijänä on ollut, kun hänen kätensä meni leikkuupöydälle viidettä kertaa. Silloin Ilari ajatteli, että käpälä ei kestä, eikä nyrkkeilyurassa tuntunut olevan enää mitään järkeä. Leikkaus kuitenkin onnistui ja kädestä tuli jopa parempi, kuin ennen edellistä leikkausta. Kujala uskalsi kokeilla jälleen treenaamista. Nyt käsi on kestänyt hyvin. Ilari onkin erityisen ylpeä siitä, että hän aloitti ammattilaisuran pienen tauon jälkeen uudelleen. Ylpeyttä miehessä nostaa myös menestys Olympiakarsinnoissa 2016, kun hän voitti MM-pronssimitalistin. Se opetti että, samaa leipää ne syö. 

Amin Asikainen ja Crestin varusteissa Ilari Kujala

Kiitollinen valmentaja Amin Asikaiselle

Nykyään Ilari treenaa Kirkkonummen nyrkkeilykerholla ja toisinaan myös Crestillä. “Crest on tarjonnut minulle nykyelämääni sopivan treenimahdollisuuden. Siellä on kiva suorittaa viikoittaisia treenejä, kun on hyvät tilat, valmennus ja porukka.” Kirkkonummen nyrkkeilykerholta Ilari on saanut laadukkaan valmennuksen lisäksi ystäviä ja suhteita, joiden avulla nykyinen ammattilaisura on ollut mahdollista. 

Amin Asikainen treenasi vielä silloin samalla salilla, kun Ilari aloitti nyrkkeilemään. Aminin lopetettua uransa, hän siirtyi valmennushommiin Kirkkonummen nyrkkeilykerhon kilparyhmälle, jossa Ilari silloin treenasi. Nykyään he ovat lyömätön tiimi. Ilari kuvailee hyvää valmentajaa vaativaksi, mutta myös sellaiseksi, jolla on pilkettä silmäkulmassa. “Valmentajalla pitää olla selkeä ote urheilijaan ja tietää mihin urheilija pystyy.” Ilari sanoo. Kujala on erityisen kiitollinen Asikaiselle siitä, että hän on investoinut Ilarin valmentamiseen todella paljon aikaa ja vaivaa. “Olen Aminille kiitollinen myös yhteisistä kokemuksista ja tiukoissa paikoissa tukemisesta.”   

Miksi varustesponsorina juuri me, Crest?

“Olen aina tykännyt Crestin hanskoista. Ne sopii meikäläisen kädelle, joka on leikattu moneen kertaan. Yhteistyö Crestin kanssa alkoi ammattilaisurani myötä, kun etsin potentiaalista ja hyvää salia. Crest tuntui oikealta ja isona plussana oli Crestin varusteiden laatu.” Ilarin terveiset jokaiselle, joka haaveilee kamppailijan urasta: panosta varusteisiin ja treenin laatuun. 

Ei aina voi voittaa

Seppo Räty on Ilarin idoli. Ilman sen kummempia selittelyitä, se on Seppo Räty. Tuo kaikkien suomalaisten tuntema sanoissaan höveli sisupussi. Ehkä miehissä on jotain samaa? Yksinkertaista, sitoutunutta, periksiantamatonta ja määrätietoista tekemistä ilman korulauseita. Useita voittoja ja olympiamenestystä loukkaantumisista huolimatta ja raavaan suomalaismiehen arkea turhaan hienostelematta. "Ooppera? Hyi saatana!" Sanoi Seppo joskus.

Urheilijat lienevät tästä samaa mieltä, sillä Kujalan motivaatiobiisinä pauhaa Popedan “Tahdotko mut tosiaan” ja se kuvaakin aika hyvin sitä sitoutumisen mentaliteettia, mikä taistelijan sisimmässä kipinöi - kaikista elämän vastoinkäymisistä huolimatta. Joskus tulee myös tappio, kuten Ilarillekkin samaan syssyyn ja samana vuonna suurimman onnistumisen kanssa. “2016 SM-finaalin häviäminen söi miestä. Opin, ettei aina voi voittaa.” Ilari totetaa.

Ilari Kujala tähtää Euroopan huipulle

Hiljaa, mutta hyvin Euroopan huipulle 

Pitsin nypläys ei kuulema kuulu Kujalan intohimoihin. Kamppailulajien fyysinen sekä psyykkinen vaativuus kiehtoo häntä. Ilaria ajaa eteen päin itsensä jatkuva kehittäminen sekä tulevat ottelut. Tulevaisuuden tavoitteena siintää urheilijan uralla päästä Euroopan huipulle. Ilarin mottona toimiikin perusvarma ja yksinkertainen “Hiljaa hyvä tulee”. 

Ja matkaan mahtuu paljon hauskoja muistoja kisoista sekä painon jumppaamisesta. Se ei tosin siinä hetkessä ole niin hauskaa - mutta jälkeenpäin, kun Ilari urheilijan uraansa ajattelee, niin kymmenen kerrosta vaatetta päällä hotellin käytävällä hyppiessä saattaa näyttää vähän hauskalta. Hyviä muistoja ovat myös saunaillat treenikavereiden kanssa, mutta ehkä niistä joskus toisten.

“Yhteistyökumppaneille kiitos ja äidille terveisiä.” Toivoo Ilari Kujala.

Seuraavan matsinsa Kujala ottelee Elite Boxing Night -tapahtumassa Porvoossa pe 28.4.2023.

Ilari Kujala on ammattilaisnyrkkeilijä ja yksi Crestin sponsoriottelijoista. Pitkäpinnainen ja periksiantamaton huumorimies. Kujala on myös urheilumies ollut koko ikänsä aina pennusta asti. Ensimmäiseksi kipinäksi kamppailu-urheiluun Ilari mainitsee eskarin ja ala-asteen painimatsit. Hänen kiinnostuksensa nyrkkeilyä kohtaan lähti kuitenkin isoveljen myötä, joka vei Ilarin nyrkkeilysalille. Ilari innostui lajista ja tietysti oli plussaa, että oppi vastaamaan isoveljen iskuihin samalla mitalla.   Kujala syntyi Perhoon, Keski-Pohjanmaalle 28.11.1995. Nuoruuden hän on elänyt Siuntiossa ja nykyisin herra asustaa Espoossa elellen aivan tavallista koiraperhearkea. Ilari treenaa seitsemästi viikossa ja kerran viikossa on lepopäivä, joten joskus tulee treenattua parikin kertaa päivässä. Arjessaan Ilari huomaa vapaa-ajan jääneen treenien ja töiden varjoon. “Välillä teen lyhyempiä päiviä töissä, mistä työnantaja ei kauheasti tykkää”, Ilari hymähtää.  “Että jaksaa keskittyä paremmin treeneihin.” Ja sehän on meistä kaikista ymmärrettävää sekä täydellisen suotavaa - vai mitä hä?        Raivolla ja sisulla vaan  Ilarin kilpaura alkoi syksyllä 2011 Ruskiksen skaboissa. Hän voitti silloin 2-1. “Ottelussa ei ollut mitään tekemistä nyrkkeilytekniikan kanssa. Raivolla ja sisulla vaan.” Kujala tuuttaa, kuten Seppo Räty konsanaan. Kujala innostui nyrkkeilyn haastavuudesta verrattuna muihin kokeilemiinsa urheilulajeihin. Ilari muistaa, kuinka nyrkkeilyn aloittaessa tuntui, ettei kädet ja jalat toimi yhteistyössä. Treenaaminen tuntui kuitenkin kehittävän kokonaisvaltaista hallintaa kropassa ja tämä motivoi miestä jatkamaan.  Ilaria itseään urheilijuudessa inspiroi itsensä haastaminen ja parhaansa antaminen. “Haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa ettei pikkupojat ala ryttyilee.“  Yleensä, jos motivaatio on vähissä, on siinä taustalla jokin syy, kuten loukkaantuminen tai kipeys. Silloin ei auta muu, kuin hoitaa itsensä kuntoon ja mennä ajan kanssa takaisin treenaamaan.  Kujalan vaikein hetki nyrkkeilijänä on ollut, kun hänen kätensä meni leikkuupöydälle viidettä kertaa. Silloin Ilari ajatteli, että käpälä ei kestä, eikä nyrkkeilyurassa tuntunut olevan enää mitään järkeä. Leikkaus kuitenkin onnistui ja kädestä tuli jopa parempi, kuin ennen edellistä leikkausta. Kujala uskalsi kokeilla jälleen treenaamista. Nyt käsi on kestänyt hyvin. Ilari onkin erityisen ylpeä siitä, että hän aloitti ammattilaisuran pienen tauon jälkeen uudelleen. Ylpeyttä miehessä nostaa myös menestys Olympiakarsinnoissa 2016, kun hän voitti MM-pronssimitalistin. Se opetti että, samaa leipää ne syö.         Kiitollinen valmentaja Amin Asikaiselle  Nykyään Ilari treenaa Kirkkonummen nyrkkeilykerholla ja toisinaan myös Crestillä. “Crest on tarjonnut minulle nykyelämääni sopivan treenimahdollisuuden. Siellä on kiva suorittaa viikoittaisia treenejä, kun on hyvät tilat, valmennus ja porukka.” Kirkkonummen nyrkkeilykerholta Ilari on saanut laadukkaan valmennuksen lisäksi ystäviä ja suhteita, joiden avulla nykyinen ammattilaisura on ollut mahdollista.   Amin Asikainen treenasi vielä silloin samalla salilla, kun Ilari aloitti nyrkkeilemään. Aminin lopetettua uransa, hän siirtyi valmennushommiin Kirkkonummen nyrkkeilykerhon kilparyhmälle, jossa Ilari silloin treenasi. Nykyään he ovat lyömätön tiimi. Ilari kuvailee hyvää valmentajaa vaativaksi, mutta myös sellaiseksi, jolla on pilkettä silmäkulmassa. “Valmentajalla pitää olla selkeä ote urheilijaan ja tietää mihin urheilija pystyy.” Ilari sanoo. Kujala on erityisen kiitollinen Asikaiselle siitä, että hän on investoinut Ilarin valmentamiseen todella paljon aikaa ja vaivaa. “Olen Aminille kiitollinen myös yhteisistä kokemuksista ja tiukoissa paikoissa tukemisesta.”       Miksi varustesponsorina juuri me, Crest?  “Olen aina tykännyt Crestin hanskoista. Ne sopii meikäläisen kädelle, joka on leikattu moneen kertaan. Yhteistyö Crestin kanssa alkoi ammattilaisurani myötä, kun etsin potentiaalista ja hyvää salia. Crest tuntui oikealta ja isona plussana oli Crestin varusteiden laatu.” Ilarin terveiset jokaiselle, joka haaveilee kamppailijan urasta: panosta varusteisiin ja treenin laatuun.    Ei aina voi voittaa  Seppo Räty on Ilarin idoli. Ilman sen kummempia selittelyitä, se on Seppo Räty.  Tuo kaikkien suomalaisten tuntema sanoissaan höveli sisupussi. Ehkä miehissä on jotain samaa? Yksinkertaista, sitoutunutta, periksiantamatonta ja määrätietoista tekemistä ilman korulauseita. Useita voittoja ja olympiamenestystä loukkaantumisista huolimatta ja raavaan suomalaismiehen arkea turhaan hienostelematta. "Ooppera? Hyi saatana!" Sanoi Seppo joskus. Urheilijat lienevät tästä samaa mieltä, sillä Kujalan motivaatiobiisinä pauhaa Popedan “Tahdotko mut tosiaan”, ja se kuvaakin aika hyvin sitä sitoutumisen mentaliteettia, mikä taistelijan sisimmässä kipinöi - kaikista elämän vastoinkäymisistä huolimatta. Joskus tulee myös tappio, kuten Ilarillekkin samaan syssyyn ja samana vuonna suurimman onnistumisen kanssa. “2016 SM-finaalin häviäminen söi miestä. Opin, ettei aina voi voittaa.” Ilari totetaa.     Hiljaa, mutta hyvin Euroopan huipulle   Pitsin nypläys ei kuulema kuulu Kujalan intohimoihin. Kamppailulajien fyysinen sekä psyykkinen vaativuus kiehtoo häntä. Ilaria ajaa eteen päin itsensä jatkuva kehittäminen sekä tulevat ottelut. Tulevaisuuden tavoitteena siintää urheilijan uralla päästä Euroopan huipulle. Ilarin mottona toimiikin perusvarma ja yksinkertainen “Hiljaa hyvä tulee”.   Ja matkaan mahtuu paljon hauskoja muistoja kisoista sekä painon jumppaamisesta. Se ei tosin siinä hetkessä ole niin hauskaa - mutta jälkeenpäin, kun Ilari urheilijan uraansa ajattelee, niin kymmenen kerrosta vaatetta päällä hotellin käytävällä hyppiessä saattaa näyttää vähän hauskalta. Hyviä muistoja ovat myös saunaillat treenikavereiden kanssa, mutta ehkä niistä joskus toisten.  “Yhteistyökumppaneille kiitos ja äidille terveisiä.” Toivoo Ilari Kujala.   Seuraavan matsinsa Kujala ottelee Elite Boxing Night -tapahtumassa Porvoossa pe 28.4.2023.

 

 

Leave a comment