Uutiset
Karwan Ahdmadi: Vaasan ysärin painipiireistä kohti ison maailman UFC-häkkejä
Kurdistanissa syntynyt, Vaasan painipiireissä varttunut ja nykyään Espoolainen kehähai. Tai pikemminkin jonkin sortin häkkikuristaja. 33 -vuotias Karwan Ahmadi. Yksi sponssiottelijoistamme, josta onkin jo korkea aika tehdä Kamppailublogiimme henkilökuva, sillä yksi...
Nuoren nyrkkeilijälupauksen tarina ammattilaiseksi: Elias Okkonen
“Sain ensimmäiseen ammattilaisotteluuni Crestin hanskat, jotka sitten otin matsin jälkeen käyttöön. Ne tuntuivat hyvältä jo ottelussa ja tykkäsin niistä myös treeneissä sekä sparreissa. Siitä sitten lähdettiin kysymään ihan henkilökohtaista yhteistyömahdollisuutta....
Jenna Horto: vahvatahtoinen sisupussi, joka selvisi vaikeuksien kautta voittoon
Jenna on ylpeä siitä, että on jatkanut ottelemista monien vastoinkäymisten jälkeenkin, vaikka tuli ongelmia ongelmien perään. Meni melkein kaksi vuotta, ettei hän voinut treenata kunnolla, tai ollenkaan. Arki oli yksin...
Mici Saaristo: mies, jolla tappelu on veressä
“Ehkä tällänen fighterlife vie meikää eteenpäin, tää on mulle elämäntapa mikä ei varmaa tuu muuttumaan ikinä. Jos motivaatio on koskaan kortilla, pidän lepoo ja touhuun jotain muuta koska takasi se...
Julma, mutta oikeudenmukainen: Waltteri “Wade Da Vinci” Hakkinen
Tämä mies vetää sisällöntuottajankin hiljaiseksi. Taiteilija ihan omaa luokkaansa taistelulajien kentällä. Waltteri Hakkinen - aka Wade Da Vinci. Tavalla tai toisella voittoa voiton perään. Waltteri syntyi soturiksi vuonna 1994 Tampereella...
Seitsemäntenä hän lepäsi: All in -mies Marko Sarasjärvi
Marko Sarasjärvi on syntynyt Helsingissä vuonna 94 ja asuu edelleen toistaiseksi hoodeilla, kunnes kamppailu-urheilussa tienaamilla miljoonillaan aikoo muuttaa Dubaihin ajamaan Ferrareita. Marko on ”all in” -ihminen, joko hän tekee jotain...
Lemar Khan: Mikään muu ei koukuta, niin kuin vapaaottelu
Lemar Khan on syntynyt Pakistanissa vuonna 1997 ja Suomeen hän on muuttanut vuonna 2000. Mies kuvailee itseään intohimoiseksi ja ahkeraksi. Vahvuuksinaan sekä parhaimpina puolinaan työmoraali ja kurinalaisuus. Lemarin vahvimmat inspiraation- ...
Ammattilaisdebytoiva vapaaottelija Omar Tugarev: motivaatio ei minua kiinnosta
“Olen tykännyt aina Crestin tuotteista. Huippulaatu ja mukavuus on kamppailuvarusteissa mulle tärkeitä. Kun aloin etsimään sponsoreita, halusin ensisijaisesti varustesponsoriksi Crestin. Ja sainkin.“ Me taas halusimme yhteistyöhön tämän uunituoreen ammattilaisvapaaottelijan kanssa,...
Ammattilaisvapaaottelija Minna #Brutsku Grusanderin viimeinen ottelu on oteltu
Suurella kunnioituksella otamme oikeudeksemme julkistaa ensimmäisenä mediana sponsoriottelijamme Minna #Brutsku Grusanderin päätöksen lopettaa kamppailu-uransa ammattilaisvapaaottelijana. Suurella kiitollisuudella, Minnan inspiroivasta inputista kamppailuskeneen, julkaisemme myös tämän henkilökuvan. Saammeko esitellä Minna #Brutsku Grusander...
Viisi inspiroivaa oppia Crestin sponsoriottelijoilta
Olitpa sitten ammattilainen, amatööri tai harrastaja, kesäkausi on erinomaista aikaa reflektoida omaa polkua kamppailu-urheilijana. Katsoa taaksepäin omia onnistumisia ja kehityskohtia sekä puntaroida tavoitteita. Oletko saavuttanut tavotteitasi ja ovatko ne sitä...
Mies, joka tappelee, nauttii ja tekee vaan: Janne Elonen-Kulmala
Janne Elonen-Kulmala. Syntynyt 22.8.1989 Espoossa, jossa vaikuttaa tälläkin hetkellä. Janne treenaa Suomen Kamppailuopistolla ja edustaa Espoon Kehähait seuraa. Pitkän linjan seura ja menestystä on tullut usean lajin saralla. “Jatkuvasti meillä...
Mikä verilöyly! Mikä mies? Toni Lampinen
HOX! Tämän artikkelin muut kuvat saattavat järkyttää herkimpiä. Siis mitä viime viikonloppuna oikein tapahtui?! Sota. Horror movie. Kaikkien aikojen verilöyly ainakin. Jotkut tituleeraavat ottelua myös parhaimmaksi otteluksi, mitä on koskaan...












